Esikoinen tuli viikonlopuksi kotiin. Oli kivaa. Ne viikonloput, jolloin hän on kotona, menevät aina liian nopeasti. Olin kaikin puolin hyvä äiti: perjantaina syötiin esikoisen lempiruokaa chili con carnea, eilen itsetehtyä pitsaa ja tänään perunoita, lohta ja punajuurisalaattia. Olin eilen yltiöreipas ja tein myös mokkapaloja - siitäkös lapset riemastuivat! Olisi mukavaa olla näin energinen keittössä joka päivä.
Mua on aina harmittanut, että meidän perheellä ei ole omia perinteitä. Kun ei käy töissä, kaikki päivät tuntuvat samanlaisilta, ja on vaikeaa tehdä eroa arjen ja viikonlopun välille. Kun on ollut vuosia masentunut, ei ole suuremmin jaksanut kiinnittää huomiota pääsiäisiin tai vappuihin, ja jouluksi olemme aina päässeet "valmiiseen jouluun". Tämä oli nyt kolmas lauantai, jona tein pitsaa, joten ehkä pitsalauantaista tulee meidän perheen uusi perinne. :)


Saunoimme pitkästä aikaa eilen. Teinit eivät luonnollisestikaan enää sauno minun ja Kuopuksen kanssa, mutta varsinkin Esikoinen on aina rakastanut saunaa. Kun lapset olivat pienempiä, saunoimme oikeastaan joka viikonloppu. Tätä nykyä meillä saunotaan huomattavasti harvemmin, tämä taisi olla toinen kerta tänä syksynä.
Rakastan saunaa siinä kohdin syksyä, kun alkaa olla oikeasti kylmää, ja tuuli ulvoo nurkissa. Meillä alkaa kynttiläsaunominen (eli kynttilän valossa saunominen) usein jo marraskuussa, mutta viimeistään ensimmäisenä adventtina. Ehkä tänä syksynä aloitankin sen jo aiemmin. Varsinkin kun kylppärin kattovalo on rikki.


Nukuin tosi huonosti viime yön niin kuin melkein aina, kun Esikoinen nukkuu vieressäni (hänellä ei siis ole omaa huonetta saati sänkyä täällä meillä, mistä mulla on äärettömän huono omatunto). Heräsin joskus yhden maissa, ja uni tuli uudelleen vasta neljän jälkeen. Maya oli tekstannut mulle keskellä yötä, että siellä saattaa näkyä revontulia, mutta enhän minä uskalla öisin hievahtaakaan Esikoisen täällä ollessa, ettei hän vain herää kesken unien. Hänen oireilunsa kun on usein lauennut unettomuuden seurauksena. Onneksi hän nyt nukkui hyvin, ja minä sain vahtia hänen untaan nämä kaksi yötä.