Tietokone alkoi oikutella viikonloppuna, kunnes se viimein maanantaina sanoi kokonaan sopimuksen irti. Ensin otti päähän niin vietävästi - ei niinkään se hajoaminen, vaan tuleva ylimääräinen rahanmeno. Nyt muutaman päivän tietokoneettomuuden jälkeen on myönnettävä, että koneettomuus on tehnyt mulle hyvää. Kun en enää roiku jatkuvasti netissä, on pakko fokusoitua siihen, mikä on läsnä: tämä hetki. Jestas että mulla on ollut ajoittain tylsää - mitä ihmiset oikein tekevät, kun eivät roiku netissä? :D

Olen miettinyt, mitä haluan elämältä. Haluan ennen kaikkea olla terve ja parisuhde olisi kiva. Tylsyys on pakottanut katsomaan totuutta silmiin: miten ihmeessä mä olen päästänyt itseni tähän jamaan? Ylipainoiseksi ihmiseksi, joka valittaa jatkuvasti ja on henkisesti lähes kuollut. Mulla on ollut vuosia aikaa itselleni, ja olen valinnut heittää ne taivaan tuuliin. (Tämä on hiukan liian mutkat suoriksi -malli, tajuan kyllä vaikeuteni, mutta en voi loputtomiin käyttää niitä tekosyinä.)

Tajuan, etten nykyiselläni tosiaankaan ole mitenkään houkutteleva tapaus. Aloin miettiä, minkälainen on viehättävä nainen ja minkälainen viehättävä nainen minä haluan olla. Vastauksia on tietysti lukuisia jokaisen oman mieltymyksen mukaan ja viehättävyys on monen pienen asian summa. Siitä olen kuitenkin aivan varma, että jatkuvasti huonotuulinen sohvaperuna on kaikkea muuta kuin viehättävä.

Tulin siihen tulokseen, että viehättävää naista voi kuvailla yhdellä sanalla: elinvoimainen. Elinvoimaisen naisen hiukset kiiltää, hänen ihonsa on terveen värinen, hän vaikuttaa tyytyväiseltä ja hymyilee paljon, hänen silmistään paistaa elämän valo, intohimo tekemiseen ja elämän kokemiseen. Sellaista ei voi saavuttaa odottamalla, tekemättä mitään sen hyväksi.

Tuntuu käsittämättömältä, että viime kesästä on vuosi. Että tämä kesä on jo nyt ja tässä. Mihin tämä kulunut vuosi oikein meni? Olen täsmälleen samassa pisteessä kuin vuosi sitten. Graduni on ihan yhtä tekemättä kuin vuosi sitten. Olen ihan yhtä huonossa kunnossa kuin vuosi sitten. No, olen sentään ihan vähän vähemmän painava kuin vuosi sitten. Olen myös päässyt irti parisuhteen haamusta. Olen toipunut kaikesta, mitä Esikoiselle tapahtui viime kesänä.

Huomaan olevani paremmalla tuulella, kun en ole koko ajan netissä. En vieläkään ole erityisen aikaansaava, mutta olen sentään ulkoillut ja lukenut. Tajuan kuitenkin kristallinkirkkaana, että muutoksen aika on nyt, tänään, tässä. Joka päivä, päivä kerrallaan. Haluan olla paremmassa kunnossa ennen tulevaa leikkausta, joten minun on toimittava nyt. Jatkettava toimintaa joka päivä, kunnes pääsen tavoitteeseen. Määriteltävä tarkemmin, mikä se tavoite on (kuinka tärkeää on tuijottaa painoa, jos kuntoni kuitenkin paranee?). Se, ettei tulos ole näkyvissä viikon tai kahden päästä, ei tarkoita sitä, että voin lyödä hanskat tiskiin vaan sitä, että minun on jatkettava. Kliseisesti sanoen ei tähän nykykuntoonkaan viikoissa päästy, joten tästä nousemiseenkin luonnollisesti menee aikaa. En sano tätä itseäni moittien, vaan itseäni kannustaen: Lakkaa odottamasta, toimi nyt. 

En tiedä, kauanko tätä hyvää fiilistä tällä kertaa kestää, mutta niin kauan kuin sitä kestää, siitä on otettava kaikki irti. Elämä ei ole ohi nelikymppisenä, mulle voi vielä tapahtua vaikka mitä kivaa! Lähdenkin tästä siis lenkille - heippa! :) 

Kuvan lähde