Mukavan juhannuksen viettänyt nainen ilmoittautuu! :) En ollut suunnitellut juhannukselle oikeastaan mitään, joten oli mukava yllätys, että Maya tuli meille, ja vietettiin koko viikonloppu yhdessä. Me ollaan jo vuosia suunniteltu ties mitä menoja, muttei olla oikein päästy sanoista tekoihin ennen kuin nyt. Elämä on selvästi kuljettanut meitä eteenpäin, sillä tällä kertaa onnistuimme jopa pääsemään ovesta ulos - ja vielä kahtena peräkkäisenä iltana! Hauskaa voi pitää ilman viinaakin, ja kun vauhtiin päästiin, tanssittiin aamun asti. "Ennen vanhaan" olisin pettynyt siitä, että kukaan mies ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta mua kohtaan, mutta tällä kertaa olin sinut asian kanssa. Ihmeellistä. Totesin vain, että musta varmaan näkee tätä nykyä jo päältä päin, että multa ei heru - turha siis edes yrittää. :)

Voi että miten hyvä tunne onkaan, kun on joku, jonka kanssa voi olla tasan oma itsensä! Joku, joka tuntuu ymmärtävän puolesta sanasta tai sekavasta sepustuksesta, mitä yrität selittää. Joku, jonka kanssa ei tartte miettiä, mitä voit sanoa, vaan voit puhua kaikki pöhköimmätkin ajatuksesi, minkä jälkeen voidaan yhdessä nauraa katketaakseen ja todeta, että onneksi kukaan ei ole kuulemassa näitä juttuja. :) Rentouttavaa! Parantavaa! Ihanaa naisenergiaa! Kiitos Maya!

 

************************

 

Juhannuksen päätteeksi sain kylmän suihkun, joka ei mitenkään liity Mayaan tai meidän menoihin. Tämä todellisuustulva havahdutti minut kehittämästäni draamasta, jonne olin jo hyvää vauhtia matkalla. Että voi ihmisen pää/mieli/sydän tehdä kepposia, ja että voi totuus tehdä hetken kipeää!

En nyt mene sen tarkemmin yksityiskohtiin, mutta tarinaan liittyy ihmispari, joutsenpari ja sateenkaari, kun taas minä en liity tarinaan mitenkään. Koska joutsenpari symbolisoi mulle ikuista rakkautta, tulkitsin kuulemani "merkiksi" siitä, että mulla ei tule ikinä olemaan mitään "mahiksia" tuon ihmisen suhteen. Tilanteen kruunasi vielä tunnemyrskyn päättänyt itsesäälitulva, jonka keskellä ihmettelin suomalaista kylmyyttä: Kun ihminen sanoo olevansa surullinen, sanoo olevansa pillahtaimaisillaan itkuun, sanoo että sattuu, niin on ihan ok olla reagoimatta mitenkään. Olisin siinä hetkessä antanut "mitä tahansa", että joku olisi lohduttanut mua. Olin hetken niin kipeästi halauksen tarpeessa, että fyysisesti sattui. Samalla tietysti muistin kaikki ne kerrat, jolloin en itse ole ole tajunnut lohduttaa sen tarpeessa olevaa kanssakulkijaa. On niin helppoa pyöriä oman navan ympärillä. No, onneksi tätä kesti vain hetken eikä kyse ole mistään suuresta asiasta. Hyvä aika ajoin pudota maanpinnalle, ja on tervettä myös pysyä siellä.

Hetken aikaa olin myös ihan pirun vihainen ja kateellinen. Tuntui hassulta olla vihainen ihmiselle, joka ei ole tehnyt mulle mitään pahaa - hänen ainoa "vikansa" on se, että hän sattuu olemaan varattu. Hetkellisesti koin katkeruutta siitä, että olen parisuhteeton, ja olin kateellinen ihan jokaiselle, jolla semmoinen on. Jokaiselle, joka saa rakkautta, läheisyyttä ja seksiä säännöllisesti. Ottaa koville, ettei ole ketään, jonka kanssa halailla tai nukkua lusikassa. Tai vieläkin tarkemmin: ottaa koville se, ettei kukaan mies rakasta mua enkä mä rakasta ketään miestä. Halailijoita ja "lohduttelijoita" saisi kyllä niin halutessaan, mutta en nyt ollenkaan puhu siitä. Mulle ei riitä satunnainen seksi enkä enää halua sitä saati mitään muutakaan puolivillaista. Ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että jos mun elämässäni ei ole/ei tule rakastavaa parisuhdetta, niin olen mielummin seksittäkin. Vaikka oma parittomuus sattuu, niin samalla tuntuu erittäin hyvältä vihdoin ja viimein tietää, mitä tahtoo, mitä ei.

Juuri nyt kuitenkin itkettää, minkäs teet. Parempi antaa kaiken tulla ulos, kuin yrittää sinnitellä näiden fiilisten kanssa arkeen ikään kuin mikään ei olisi koskaan koskettanutkaan. Ei itkuun kuole.