Ei auttanut Ellien kuunteleminen eikä eilen Reettan kanssa pidetty naurumaratoni: alakulo pompsahti taas seurakseni jostakin. Olen töissä koko pääsiäisen, ja yhtäkkiä tunnen itseni vanhaksi ja yksinäiseksi. Kuopus ja Esikoinen ovat mummolassa, Keskimmäinen kumppanillaan, kaverini kukin tahoillaan, mies reissussa "sydänystävänsä" kanssa. Kun menen kotiin, siellä ei kukaan odota minua. Paitsi kissa, ehkä. Tuntuu karulta, että tänään kukaan ei kaipaa minua, kaikilla on jotain muuta tekemistä tai ajattelemista. Sehän aina kaipaa, joka jää - ei lähtijä ehdi kaivata.

Lapseni kumppanin äiti soitti mulle tänään. Eihän tämä nyt varsinaisesti yllätyksenä tullut, mutta olen silti jotenkin pienessä shokissa: Keskimmäinen harrastaa seksiä. Äiti kertoi, että heidän perheessään on käyty ehkäisyasiat yhdessä pariskunnan kanssa läpi, eikä minun tarvitse olla huolissaan. En olekaan, olen vaan kauhuissani. Minne nämä vuodet oikein lensivät? Ihan vastahan hän syntyi, ja nyt voi jo itse hankkia vauvoja... Huonoäitisyndroomaa pukkaa, kun en ole liiemmälti ehkäisystä puhunut - olen kyllä yrittänyt, mutta vastaus on ollut: "Joo joo, äiti, mä tiedän nää kyllä jo." Silti ei ole päällimmäisenä tunne, että olisin hoitanut oman "osuuteni". Päin vastoin, tämä lapsi on kaikista lapsistani eniten kasvanut ihan itsekseen, enkä ole ollenkaan ylpeä siitä.

Visa sanoi mulle viikolla nätisti, että tykkää musta, kun en ikinä arvostele häntä. Väistämättä mielessä kävi ajatus, että tietäisitpä vaan. Tai siis onneksi et tiedä. Olenko mä nyt sitten huijari, kun en arvostele häntä päin naamaa, vaan täällä blogissa selän takana anonyyminä? :/  En mä kaikkea purematta niele, ja mielestäni osaan hänellekin kyllä sanoa mielipiteeni, kun on sen aika. Toisaalta, onko se arvostelemista, jos täällä ihmettelen joitakin asioita hänessä ja minussa? En mielestäni itseänikään ihan vähällä kritiikillä täällä päästä. Näköjään ihan kaikesta voi potea huonoa omaatuntoa. Hän tietää, että pidän blogia, ja että kirjoitan hänestäkin, mutta hän ei tiedä - enkä halua hänen tietävän! - mitään konkreettista tästä blogista, puhumattakaan, että hän lukisi tätä. Tää on mun ja mulle. Ylipäätään olen kertonut tästä blogista vain kolmelle ihmiselle, ja niistäkin kahdelle kertominen kaduttaa. :p

Mistä tulikin mieleeni: blogissani oli uusi kävijäennätys tällä viikolla. Edelleen satoja, ei mitään huimia määriä, onneksi, mutta silti. Ihan kamalaa! :D Mietin, minneköhän tätä on linkitetty, ja pelkään valtavasti, että joku tunnistaa mut tai Visan näistä jutuista. Jos nyt luulet tietäväsi, keistä tässä blogissa kerrotaan, niin olet väärässä - ei se olla me. ;)


Dont-be-a-prisoner.jpg