Myönnän, että mulla on koko ikäni ollut suuri kammo itseäni vanhempia miehiä kohtaan. Se alkoi ehkä jo teini-iässä, kun kummisedälläni oli tapana kännissä lääppiä mua, eikä kukaan koskaan puolustanut mua. "Se nyt vaan on tommoinen." Muistan myös elävästi, kun 13-vuotiaana muutuin yhdessä kesässä fyysisesti naiseksi, ja aikuiset, mua huomattavasti vanhemmat (jopa kolmikymppiset!) miehet alkoivat huudella mulle. Henkisesti olin yhä lapsi, ja tuo huutelu oli musta sekä vastenmielistä että pelottavaa, vaikka samalla myös jotenkin kiehtovaa - mussa oli jotakin, mitä joku toinen ihaili.

Koko aikuisikäni vielä viime syksyyn saakka olin aina ajatellut, etten ikimaailmassa tule tapailemaan itseäni vanhempaa miestä, ja yli 50-vuotiaatkin miehet tuntuivat musta jo ihan ikälopuilta. :O Koin, että ikäeroa saisi olla korkeintaan viisi vuotta, mutta silti kumppanini ikä ei missään nimessä saisi alkaa edes viitosella. (Nyt se alkaa kuutosella! :D ) Ajatuksenakin oli aivan täysin mahdotonta, että seurustelisin isäni ikäisen miehen kanssa, vaikka semmoinen uneenikin kerran ilmestyi.

Ehkä se olikin juuri tuo uni, joka sai mut ajattelemaan. Mitä ihmettä mä oiken jarruttelen tai pelkään? Kun en ole muutenkaan rasisti, niin miksi etukäteen päättäisin, että joku ihminen ei ole tervetullut mun elämääni, koska hänen ikänsä alkaa väärällä numerolla. Onko hullumpaa kuultu?! Niinpä, kun viimein uskaltauduin tekemään treffiprofiilin, laitoin kohderyhmäksi miehet aina 55-ikävuoteen saakka entisen 49 sijaan. Ja johan pomppas. ;)

Kun me tutustuttiin, Visa oli treffiprofiilinsa mukaan juuri 55-vuotias, ja se meni muhun täydestä livenäkin. En hetkeäkään kokenut, että hän olisi vanha - ei henkisesti eikä fyysisesti. Meillä vaan kaikki toimi ja toimii niin loistavasti.
Me oltiin tapailtu ehkä kuukauden verran, kun Visa viimein kertoi oikean ikänsä. Kieltämättä hetken haukoin henkeäni - ei voi olla totta! Melkein mun isän ikäinen mies! :D Joku muu olisi varmaan suuttunut ja pitänyt häntä valehtelevana huijarina, mutta enhän mä voinut suuttua. Oikeassahan hän oli, että jos hänen profiilissaan olisi ollut hänen oikea ikänsä, en olisi ikinä vastannut hänelle vaan kulkenut onneni ohi.

Nyt kun yhdessä ollaan oltu jo pidempään, huomaan, että näitä itseä vanhempiin ihmisiin epäilevästi suhtautuvia on paljon niin naisissa kuin miehissä. 4-kymppinen nainen on ikäloppu, 6-kymppisestä miehestä puhumattakaan. Hevonkukkua! Lämpimästi suosittelen heittämään kaikki ennakkoluulot romukoppaan - oman mukavuusalueen ulkopuolella voi olla todellinen helmi!

 

 

Nää seuraavat havainnot on kirjoitettu kaikella rakkaudella ja pilke silmäkulmassa. Mä niin rakastan mun kuuskymppistäni!

 

SOME

- Hänellä ei ole hajuakaan siitä, mikä on Snapchat, Whatsapp, Instagram saati Twitter. Facebookista hän on ehkä joskus kuullut. Todennäköisesti hän ei edes omista älypuhelinta.

- Hänen puhelimessaan ja tietokoneessaan ei ole salasanaa, koska hän ei osaa asettaa niitä. Hän ei koskaan tyhjennä välimuisteja mistään laitteesta. Hän luottaa, että et käy kurkkimassa mitään näistä ilman lupaa.

- Kun kerrot ostaneesi elokuvaliput valmiiksi puhelimeen, älä kuole nauruun, kun hän kysyy, miten ne printataan sieltä ulos.

 

PUKEUTUMINEN

- Hän ei häpeile näyttää väriä. Täältä tullaan, jääkiekkoliigan pipot ja musiikkifestareiden T-paidat!

- Rumat ne vaatteilla koreilee! Vuosia sitten hyväksi todetut farkut ja paidat käyvät edelleen mainiosti eikä tuttua ja turvallista omaa tyyliä vaihdeta, jos uusia vaatteita joskus hankitaan.

- Jos keksit, miten hänet saa hienovaraisesti ohjattua jonkinlaiseen päivitykseen, kerro mullekin. :)

 

KÄYTÖS

- Kun hän on sinun kanssasi, hän on läsnä. Hän ei tuijottele puhelinta eikä muita naisia.
(TV:tä ei lasketa, koska se on aina päällä, kun ollaan kotona. ;D )

- Jos ihmettelet, miksi hän tulee niin myöhään ja lähtee niin aikaisin yökylästä, syy on hyvin yksinkertainen: vessa. Iso hätä on mukavampi hoitaa omassa vessassa. Pähkäilin tätä viikkokausia, kunnes Maya avasi mulle salaisuuden. :D

- Jos mies on tosissaan, sä huomaat sen: hän kutsuu sua luokseen tai kysyy muuten, milloin taas tavataan. Hän huomioi sut koko ajan ja haluaa, että sulla on hyvä olla. Hän puhuu tunteistaan ja näyttää ne.

- 60+ miehellä on jo erilaisia pelkoja (siinä missä naisellakin, ne on ehkä vaan hiukan erilaisia). Tässä iässä kukaan ei halua jäädä yksin, mutta ei myöskään tyytyä liian vähään. Ikää on sen verran paljon, että hyvän ihmisen löytäessään sen tajuaa, ja hyvän suhteen haluaa pysyvän - siksi sen eteen tehdään ihan erilailla töitä kuin nuorempana. Nuorempana on aina varaa vaihtaa toiseen; flaksi käy, kun mikään sun ulkonäössä ei paljasta sua "liian vanhaksi". Mitään pelejä ei enää tässä iässä pelailla, koska taustalla häämötää pelko siitä, että yhteinen aika loppuu kesken. Siksi kaiken haluaa kokea mahdollisimman aitona, kokonaisena, ehjänä ja hidastettuna. Kunpa tää voisi kestää ikuisuuden!

 

SEKSI

- Alkoholi ja seksi eivät tässäkään iässä sovi yhteen.

- Hän tietää, että tärkein seksielin on aivot. Siksi hän kohtelee sua kauniisti ja kunnioittavasti, myös arjessa ja sängyn ulkopuolella (niin kuin sinäkin häntä).

- Hän on elämässään harrastanut niin paljon seksiä, että hän ymmärtää jo laittaa sinun nautintosi omansa edelle. Antaudu siis ja nauti.

- Hän tarvitsee paljon unta. Jos hän ei nuku riittävästi, hän ei jaksa peuhata.

- Hänellä ei ole kiire minnekään. Ennen seksiä hän jaksaa lämmittää sut kunnolla ja seksin jälkeen pitää lähellä, silitellä sua ja huokailla sun ihoa vasten. (Voi taivas mikä yhteinen paratiisi.)

​- Aamuseisokki: Don't miss one! 

- Anna hänen katsoa niin paljon aikuisviihdettä, kuin hän haluaa ja haaveilla niin paljon toisista naisista tai ryhmäseksistä kuin sielu sietää, niin johan taas toimii! Ihan sama, mistä ruokahalu tulee, kunhan syödään kotona. ;)

- Toimiva kommunikaatio ruokkii itse itseään. Kosketus on paitsi kommunikaatiota, myös kehon ravintoa. Seksi on kommunikaatiota. Kun puhutte "samaa kieltä", ei haluaminen lopu koskaan. Mitä parempaa seksuaalinen kanssakäyminen on, sitä enemmän sitä haluaa.

P.S. Peniksellä ei ole parasta ennen -päivää. Vaikka mies olisi miten ryppyinen, se ei ole. ;)

 

Time.jpg