Mulla alkoi viime viikolla kesäloma, joten oon viettänyt niin paljon aikaa Visan kanssa kuin mahdollista. Menin hänen luokseen jo torstaina yöksi, ja perjantai aamuna lähdimme kohti saarta. Aiemmat saarivisiittini ajalta ennen Visaa ovat olleet hyvin lyhyitä päiväkäyntejä, enkä ollut koskaan ennen tätä ollut saaressa yötä. Olen kotoisin seudulta, jolla ei ole ole edes järviä, ja kun meillä ei juurikaan reissattu, on meri jäänyt mulle kokonaan suureksi tuntemattomaksi. Tulimme saaresta kotiin myöhään sunnuntai-iltana, joten tästä tuli pisin pätkä, jonka koskaan olemme viettäneet tyystin kahden.

Minä niin rakastuin! Visaan aina vaan enemmän ja enemmän, mutta myös mereen ja saareen. Sää suosi, ja meri antoi parastaan. Olen iloinen, ettei tullut mitään myrskyä, eikä mun tarvinnut pelätä, vaikka sunnuntaina tuuli puhalsikin reippaasti ja sai aikaan kunnon aallokon. Salaa melkein toivoin myrskyn puhkeamista, ettei olisi tarvinnut lähteä kotiin. :) Oi kunpa pääsisin sinne pian uudestaan!

Saarimökkimme oli hyvin vaatimaton: ei sähköä, ei sisävessaa, ei suihkua, ja tilaakin yhteensä huimat kymmenen neliötä. Hyvin me vaan sinne mahduttiin - sisäkkäin, lomittain, rinnakkain, päällekkäin. ;) En ole varmaan ikinä rakastellut niin paljon kuin tänä viikonloppuna. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan ihanampi kuin yksikään näkemäni romanttinen elokuva. Tiedän että hoen tätä koko ajan, mutta me vaan sovitaan yhteen niin käsittämättömän hyvin...

Oi mikä onni oli loikoilla hiekkarannalla kylki kyljessä auringon lämmittäessä meitä vähintään yhtä paljon kuin mitä tunteemme lämmittävät meitä. Kietouduimme toisiimme, suutelimme loputtomasti, joimme kuohuviiniä ja silittelimme ja hyväilimme toisiamme samalla jutellen ihan kaikesta maan ja taivaan välillä niin kuin aina. Visa sanoi ensimmäistä kertaa rakastavansa minua. Tuntui että halkean siihen onnen ja rakkauden tunteeseen. ♥
Lauantaina rakastelimme oikeastaan koko päivän, mitä nyt välillä syötiin. :D Visan kosketus on kuin magneetti - aina kun hän koskettaa minua, haluan sitä lisää. Lauantai-ilta huipentui rakasteluun kuun valossa, minkä jälkeen tapahtui jotain ihan hassua: Visa nukahti mun päälle - mutta ei se vielä mitään, sillä minäkin olin suloisesti nukahtanut hänen alleen, onnellisen piittaamattomana siitä, että hän nukkui mun päällä ihan reporankana. :) Olimme nukkuneet näin monta tuntia, ennen kuin havahduin hereille  ja varovasti kieräytin hänet viereeni.

Juttelimme myös treffiasiaa. Nyt kun Visalla oli taukoa treffailussa, multa oli päässyt unohtumaan, miten helposti hän innostuu. Mun täytyy jatkossa muistaa, että en pidä hänen innostumistaan vielä merkkinä yhtään mistään muusta kuin siitä, että hänen tapaamansa nainen ei ole polyamoriakielteinen. Visa myös kertoi jotain, mitä en ollut tullut edes ajatelleeksi: hän ei ole meidän suhteen aikana antanut itselleen lupaa ajatella treffaamaansa naista seksuaalisessa mielessä. Sehän on ihan hullua jopa mun mielestä! Ei ihme, että hän on "raahannut" mulle kaiken maailman mummoja! Minusta on oikeasti tärkeää mahdollisimman pian kuulostella sitä, soittaako toinen ihminen yhtään sitä mun kelloani, koska kipinän puuttuminen on kuitenkin oleellinen havainto: ilman sitä ei voi tapailua jatkaa. Näin me opimme koko ajan uutta toisistamme ja elämästä.

Pakko mun on myöntää, etten kykene olemaan tuntematta mustasukkaisuutta. En vaan voi sille mitään. Vaikka Visa ja tämä potentiaalinen tyttöystävä vaihtoivat vain muutaman viestin viikonlopun aikana, niin silti sain hetkellisesti itselleni aikaan laiminlyödyn olon. Oon ylipäätään hämmästynyt siitä, miten paljon haluaisin rakkaani huomiota koko ajan. Tarvitsisin vakuuttelua vähän väliä. Ikuisen vakuutuksen siitä, että toinen ei lähde pois. :p  Yritän kyllä pysyä aikuisena tässä suhteessa ja varon vääränlaista takertumista. Ajatus siitä, että Visa hullaantuu johonkuhun toiseen totaalisesti, tuntuu kammottavalta, kun tää mun oma maailmani on niin pieni. Se mikä polyamoriselle tapahtuu täysin luontevasti, on mulle vielä tuntematon ja pelottava suuruus. Vähän niin kuin meri ennen kuin siellä kävin.