Ihan ensimmäiseksi mun on tunnustettava, että vappu on jo vuosia ollut mun inhokkijuhlani. Lähden aina vapuksi niin kauas kaupungista kuin mahdollista, sillä en kestä kännissä öriseviä ihmislaumoja, oksennusta kadulla ja käsittämätöntä roskaamista. Kuulostan varmaan hirveän konservatiiviselta, mutta mulla ei ole mitään fiksua juomista vastaan. Toisaalta, alkoholi ei sovi mulle juuri lainkaan: joko mua alkaa nukuttaa tai itkettää, ja sitten vaan harmittaa, että kalliit viinat menee hukkaan. Juon siis hyvin harvoin ja erittäin kohtuudella.

Visalla on tapana pitää joka vuosi vappubileet, minkä vuoksi mäkin päätin kerrankin suhtautua vappuun avoimin mielin. Me odotettiin ja valmisteltiin näitä pirskeitä pitkään ja hartaasti. Me kannettiin hulvaton määrä turhaa tavaraa ulos Visan kesäasunnon vintistä, jotta Visa sai vähän rempattua sitä, ja omat ylimääräiset tavaransa sinne. Me siivottiin koko talo lattiasta kattoon. Visa remontoi portaikon, maalasi lattioita ja tapetoi seiniä. Mä tein verhon saunaan ja Visa verhotangon. Haravoin pihaa urakalla päiväkausia. Me täytettiin ruokakaapit ja juomavarastot. Kaiken piti olla valmista ja hyvin. Me oltiin hurjan tyytyväisiä aikaansaannoksistamme, ja mä olin haljeta ylpeydestä, kun mulla on niin taitava ja kätevä mies.

Yksi juttu vaan unohtui siinä tohinassa selvittää keskenämme: mitä kumpikin odottaa toiselta vapun aikana, kun talossa on yhteensä kahdeksan henkeä ja mukana myös lapsia - olemmehan me kuitenkin seurueen isäntä ja emäntä. ;) Se oli tehty selväksi, että kukaan ei juo liikaa.

Koitti kauan kaivattu perjantai. Visa jäi heti aamusta mökille viimeistelemään remppojaan, ja mä suhailin pitkin päivää lähes 300 kilsaa ympäri maakuntaa hakemassa Mayan poppoota ja omaa jälkikasvuani. Mulla ei ole vuosikausiin ollut omaa autoa, joten mua aina jännittää ajaminen pitkän tauon jälkeen. Olin kyllä jo viikolla vähän lämmitellyt, mutta hämmästyin silti, miten väsynyt olin, kun viimein päästiin perille. Kädet tärisi pitkään sen jälkeen, eikä mieleenkään tullut, että mun pitäisi saman tien alkaa tehdä jotain.
Heti kun saavuin, Visa lähti hakemaan omia kavereitaan asemalta. Emme olleet tavanneet koskaan aiemmin. Tiesin näistä ihmisitä lähinnä Visan lausahduksen: "Ne osaa pitää hauskaa", mistä jo osasin päätellä, että kuivin suin ei tää poppoo tule istuskelemaan.

Kyllä mä silti hämmästyin, että naiset astuivat ulos autosta kaljatölkit kädessä pohjat jo otettuina. Kuppikunnat muodostui heti: mä ja Maya hyörittiin pihalla, ja Visa kavereineen sisällä talossa. Mua jotenkin vitutti suunnattomasti, että Visa ei tuntunut kiinnittävän meihin oikein mitään huomiota, vaikka samalla tottakai tajusin, ettei hän ollut nähnyt kavereitaan pitkään aikaan.

Mä olen mielestäni tehnyt Visalle hyvin selväksi, että en todellakaan ole keittiöihminen. Sillä välin kun Visa oli hakemassa kavereitaan, me keitettiin kahvit ja annettiin lapsille syötävää. Keitimme tervetuliaiskahvit myös Visan vieraille, jotka eivät tosin koskeneetkaan niihin - nähtävästi siksi, että kahvipöytä ei ollut valmiiksi katettu. Mä en oo mikään emäntä, oikeesti!

Kyllähän mä vaistosin Visan närkästyksen jo heti ensi metreillä. Illalla saunassa hän sitten purki turhautumistaan siihen, miten passiivinen mä olin ollut koko illan, ja että vieraat ensi töikseen joutuu tehdä ruokaa koko porukalle (vaikka yksi heistä oli jo heti saapuessaan kertonut rakastavansa kokkaamista). Ei hän vihainen ollut, hämmästynyt vaan, etten mä ollutkaan niin energinen kuin yleensä, ja ettei ilta mennytkään niin kuin hän oli toivonut. Vieraat olivat kuulemma ottaneet niin nokkiinsa, että osa harkitsi pois lähtemistä. No voi hyvät hyssykät! Minä puolestani olin koko illan tuntenut itseni kuokkavieraaksi juhlissa, joiden emäntä mun pitäisi olla. Ei mennyt ihan nappiin, ei: perjantai-ilta oli täysi fiasko.

No, onneksi aina voi petrata. Ja onneksi Visa halusi rakastella mun kanssa lauantaina aamulla, koska vasta silloin uskoin lopullisesti, ettei hän tosiaan ollut mulle vihainen. Loppu viikonloppu sujuikin huomattavasti leppoisammissa merkeissä, tai ainakin mun ja Visan kavereiden välille tuli jonkinlaista "lähentymistä" ja se ihme kyräily loppui.
Maya oli koko viikonlopun hyvin paljon omissa oloissaan, ja koska hän ei oikein jutellut mullekaan, mulle jäi aika epäselväksi, kokiko hän siellä mökillä yhtään mitään kivaa. Tiedän, että Maya on vähän erakko, joten en edes yrittänyt painostaa häntä meidän muiden sakkiin, vaikka samalla mua huoletti se, ettei hän liittynyt seuraamme. Ymmärrän tietysti, ettei Visan kaverit ole hänen elämänsä tärkeimpiä ihmisiä, eikä hän todennäköisesti edes näe heitä koskaan enää. Mietitytti myös se, että olisi varmaan ollut viisaampaa jättää lapset kotiin; Mayalla olisi ollut heti paljon vähemmän vastuuta kannettavanaan, ja ehkä hän olisi silloin osannut rentoutua paremmin.

Tajusin jälkeenpäin, miksi se perjantai-ilta oli niin vaikea: se oli ensimmäinen kerta, kun mä ja Visa ei oltu kaksistaan! Ollaanhan me toki Mayaa tavattu, mutta hän on mulle ennestään tuttu, eikä Visaa ole jännittänyt hänen seurassaan, niin kuin mua jännitti hänen kavereidensa seura. Ne kaverit oli / on kyllä kanssa luku sinänsä. En mä edelleenkään voi sanoa heitä tuntevani, mutta olihan se jonkinlainen näyteikkuna Visan menneisyyteen. Ei aina ollut erityisen mukavaa istua siinä seurassa, kun puhe sivusi jotakuta Visan lukuisista entisistä tyttöystävistä tai kun joku lausahti, että Visahan yrittää lähes jokaista vastaantulevaa naista. Toisaalta mietin, miten simppeleiltä ne tyypit vaikutti, kun Visaa oon koko ajan pitänyt fiksuna. Mutta tässä yhteydessä Visan talvella mulle lausahtama: "Mä vasta opettelen olemaan kunnon mies" loksahti kohdalleen. Hyvä että opettelee, ja selvittiinhän me tästäkin.

Tähän vappuun liittyy vielä semmoinen yksityiskohta, että ensimmäistä kertaa meidän seksi oli panemista. Ei ollenkaan sellaista rakkaudellista viipyvää rakastelua kuin yleensä. Alkoholilla (ja oman rauhan puutteella) lienee osuutensa asiassa, mutta kyllä mua silti alkoi kylmätä, että tästäkö nyt alkoi tämän suhteen loppumetrit. Onneksi me taas jo heti tiistaina rakasteltiin pitkään ja hartaasti...

 

vappu.jpg