Kesäkuu on mennyt siivillä. Olen viihtynyt uudessa työpaikassa, vaikka aika ajoin en oikein ymmärrä, miksi minut on palkattu sinne. Työ nimittäin tuntuu välillä liiankin helpolta, kun henkilökuntaa on niin paljon, mutta ehkä se ei ole mun murheeni. :) Edellisessä paikassa ei juuri ehtinyt istuskella; nyt välillä tuntuu, etten muuta teekään, ja se ei ole erityisen palkitsevaa...

Parasta tässä työssä on ehdottomasti se, että saan olla Visan kanssa niin paljon! Ei työpaikalla sentään, mutta kun käyn töissä Visan kesämökiltä, niin käytännössä asumme yhdessä. Edelleenkin päivittäin ihmettelen, miten käsittämättömän hyvin me sovitaan yhteen ja miten kivaa meillä on. Kiitän "universumia" hänestä ihan joka ikinen päivä. Elämä on ihanan "ylellistä" - juuri sellaista, kuin olen aina toivonut. Meillä on oma talo järven rannalla, ihana rantasauna, kiva iso terassi, iso piha, omenapuita ja oma pikku kasvimaa. On ollut tosi mukavaa istuttaa kaikkea yhdessä ja rempata ja sisustaa kotia. Visa onkin sanonut, etten ole siellä vieraana, vaan että se on minunkin kotini. ♥ Siltä minusta tuntuukin. En halua ajatellakaan vielä syksyä, kun kumpikin taas palataan omiin koteihimme...

Varjona paratiisissa kulkee mukana pelkoni siitä, ettei meillä enää jonain päivänä olisikaan kivaa. Tai etten riitä Visalle. Tai että hänellä on tylsää kanssani. Kaiken tämän hän hellästi kiistää, mutta silti tämä huoli ajoittain pukkaa pintaan. Niin kuin vaikka nyt juuri tänään. Haluaisin olla hänen kanssaan koko ajan. Ei siksi, että ilman häntä olisi kurjaa, vaan koska hänen kanssaan kaikki on vaan niin hyvin ja kohdillaan. Tiedän, että "ruokimme" toinen toistemme energioita erittäin hyvällä tavalla.

Tämä voi kuulostaa kummalta, mutta olen myös "huolissani" Visan polyamoriasta - tosin tyystin eri tavalla kuin tähän saakka. Hän ei nimittäin enää puhu siitä juuri mitään eikä ole aikoihin käynyt treffeillä. Muutama päivä sitten hän sanoi, että viihtyy mainiosti kanssani uskollisessa monogamisessa suhteessa. Olen ymmälläni, ja samalla ehkä myös vähän "sisäisesti hädissäni". En halua "johdattaa" Visaa mihinkään sellaiseen, mitä hän ei oikeasti halua, vaikka samalla tiedän, ettei se edes olisi mahdollista. Kyllä hän tekee ihan itse omat ratkaisunsa. Ehkä tämä mua ajoittain vaivaava epävarmuus kumpuaa juuri tästä: ensin monta kuukautta totuttelen ajatukseen, että joskus tulee joku toinenkin, ja nyt kun sellaista ei ole näköpiirissä, pelkään tulevani yllätetyksi siitäkin huolimatta, että Visa ei puuhastele mun selkäni takana. Sen hän on luvanut, ja sen uskon. Tiedän, että hän oikeasti välittää minusta ja että olen oikeasti hänelle tärkeä. Kerään rohkeutta sen sanomiseen, etten usko edes haluavani ketään toista tähän hänen rinnalleen. Hän on sanonut, että vaikken kykenisikään kolmisuhteeseen, hän ei minua jättäisi, koska silloin joutuisi vaihtamaan huonompaan, eikä hän vaihtaisi minua sataankaan naiseen. :)

No, vaihtamiseen ja kokeiluihin ei ehkä ole enää tarvetta, kun satoja on jo ollut. Olen aiemminkin maininnut Visan "sydänystävän", jonka kanssa Visa on ollut intiimistikin usean vuoden ajan aina silloin, kun ei ketään muutakaan ole ollut ja varmaan vähän säälistäkin. Nainen on - tietysti - rakastanut Visaa jo vuosia. Tänä vuonna Visa ei ole maannut hänen kanssaan kertaakaan - mä en ole häntä kieltänyt, valinta on hänen.
Mulle on niin vierasta ja outoa, että Visa on useiden exiensä kanssa kaveri, saati sitten tämän "melkein nyxän". Niinpä "sydänystävä" vietti juhannusta meidän kanssa. Visa väitti kiven kovaa, ettei ollut kutsunut naista juhannuksen viettoon mökille, mutta kun tiedän, miten hyväsydäminen Visa on, niin en ihan usko. Uskon kyllä, että tällä ihmisellä on erityisen vaikea elämäntilanne juuri nyt, mutta mä en tosiaankaan ole niin vietävissä kuin Visa. Minusta tämä "itse itsensä kutsuminen" oli hienosti pelattu kuvio.  "Ai mä en muistanutkaan, että säkin olet täällä."
Ei siinä mitään, voittopuolisesti juhannuksena oli kivaa, kiitos muun seuran. Ajoittain purin hammasta, mutta olin jo heti alkuun päättänyt, etten todellakaan suo tälle eukolle sitä iloa, että hänen provosointinsa onnistuisi, vaikka pakko antaa pointsit yrityksestä. Muutkin vieraamme tajusivat, miten mustasukkainen tämä nainen oli minusta - paitsi ei tietenkään Visa. Onneksi nämä muut olivat avanneet sanaisen arkkunsa Visalle sillä välin kun olin töissä, sillä pelkäsin niin, että joudun vielä Visan kanssa johonkin ihme vääntöön - olihan mua varoitettu jo puoli vuotta sitten, että Visa pitää tämän naisen puolia. Ei pidä enää, ainakaan juuri nyt. Tuntuu hyvältä, että me oikeasti vedetään yhtä köyttä.

Ainoa huono puoli tässä meidän tämänhetkisessä tilanteessa on se, että öisin tulee nukuttua niin kovin vähän. Yksin ei saa unta ja kaksin ei malta nukkua. :)