En tajua, mitä (mussa) nyt tapahtuu. Mulla on koko ajan ihmeellinen levoton olo ja kelaan kaikkea ylikierroksilla. Tarkkailen Visaa ja itseäni herkeämättä ja olen huomaavinani (eli kuvittelen) vaikka mitä.

En voi olla miettimättä, onko tämä nyt osa sitä prosessia, josta Visa sanoi, että naiset aina häipyvät hänen elämästään, ennen kuin vuosi tulee täyteen (tosin on hänellä pidempiäkin suhteita plakkarissa). Tuntuu kuin en enää osaisi olla ollenkaan täysin tyytyväinen. Tunnen, että Visa on kyllästymässä muhun minä hetkenä hyvänsä - vai olenko se sittenkin minä, joka on kyllästymässä häneen?  Mulla on jopa käynyt mielessä, olenko Visan kanssa osittain siksi, että näkijä sanoi meille tapahtuvan jotakin mukavaa ensi vuonna syreeneiden aikaan. Pakkohan mun on nähdä, mitä se mukava on! :D  Samalla kuitenkin hyvin selkeästi tunnen ja tiedän rakastavani Visaa - en vaan tajua, mitä skitsoilua tämä nyt on. En siis tosiaankaan syytä Visaa yhtään mistään, koska ymmärrän, että minussa itsessäni tapahtuu nyt jotain. Todennäköisesti taas vaan jotain ohimenevää, niin kuin tähänkin saakka.

Kun olen Visan kanssa, mua huolettaa ties mikä: se että hän vain teeskentelisi onnellista, se että hän kyllästyisi minuun, se etten riitäkään hänelle, se että me kuitenkin erotaan. Kuvittelen hänen yrittävän ottaa etäisyyttä minuun, jos hän vaikka lähtee laiturikahville ennen mua. Kun Visa lähtee omille menoilleen, tunnen oloni tyhjäksi ja kuvittelen, miten onnellinen hän onkaan, kun vihdoin pääsee eroon musta, enkä tietenkään ole silloinkaan tyytyväinen. En, vaikka olen juuri ajatellut, että Visa kuolee mun kanssa tylsyyteen, kun ollaan koko ajan yhdessä ja toivonut - ja sen hänelle sanonutkin -  että hän lähtisi välillä jonnekin "omaan elämään".
Huomaan, että seksiä tekee selkeästi vähemmän mieli kuin aiemmin - tosin ei silti ihan vähää. :p Musta tuntuu, että Visakin kaipaa taukoja seksiin, mutten kehtaa kysyä sitä häneltä. Selkeästi tunsin, että kumpikin oli helpottunut, kun mulla alkoi menkat, sillä me ei ikinä sekstata menkkojen aikana.

Mulla on siis nyt ollut kehno olo sekä Visan kanssa että ilman Visaa. Tälläkin hetkellä Visa on reissussa kavereidensa kanssa (ihan niin kuin häntä kehotin), ja mä kuvittelen, miten hän haukkuu mua heille: "Se hullu nainen ei irrota hetkeksikään musta, en saa hetkenkään rauhaa." Järjellä olen ihan varma, että hän ei todellakaan hauku mua, mutta silti kuvittelen tämmöistä. Tää varmaan kumpuaa siitä, kun en erossa ollessammekaan osaa jättää häntä rauhaan; mun on aina pakko tekstata hänelle sen sijaan, että rauhassa odottelisin, milloin hänestä kuuluu...

Nää jutut ei voi olla oikeasti tosia, koska samaan aikaan me suunnitellaan tulevaisuutta: Visa aikoo esitellä mut lapsilleen, ja me suunnitellaan viettävämme joulu yhdessä. Mun vanhemmat olivat juuri kylässä Visan talolla. Vaan jospa ne onkin nää meidän suunnitelmat, jotka eivät ole tosia? Olenhan mä jatkuvasti väsynyt ja stressaan vähän kaikesta, mutta miten musta on tullut tämmöinen lähes vainoharhainen. Miten tässä nyt näin kävi, ja mitä ihmettä tämä tarkoittaa?

Mulla on myös jokin ihme "nuori kapinallinen" -fiilis. Mua ei yhtään huvittaisi treffata ketään naista just nyt, mutta silti järkkäilen treffejä samalla toivoen, että ne eivät koskaan toteutuisi. Visa kannustaa mua innoissaan ja toivoo, että löytäisin jonkun ihanan naisen. Eihän tässä ole oikeasti järjen hiventäkään! Olen tosin kyllä hänellekin sanonut, että mua ei juuri nyt suuremmin nappaa treffailu, joten en täysi huijari kuitenkaan ole... Miksi mun on taas yhtäkkiä niin vaikeaa luottaa? Miksi musta tuntuu, että tää loppuu minä hetkenä hyvänsä?

Samaan aikaan elän unelmaelämääni. Mulla on tällä hetkellä kaikki ja enemmän, kuin mistä olen haaveillut: ihana mies, "oma" talo, puutarha, pihasauna järven rannassa, työpaikka...
Miksi en vaan voi olla tyyväinen?! Pakko tosin myöntää, että en erityisemmin pidä työstäni. Työpaikassani on jotain outoa: kaikki asiakkaat ovat mukavia, kaikki työkaverit ovat mukavia, mutta silti musta tuntuu, etten yhtään halua käydä kyseisessä paikassa töissä. Tiedän, etten ole edes ainoa, joka kyseisessä paikassa tuntee samoin. Vapaiden jälkeen jo ajatuskin työvuorosta uuvuttaa.

En pidä itsestäni oikeastaan ollenkaan huolta. Syön mitä sattuu, nukun aivan liian vähän, en liiku juuri yhtään ja juon aivan liian monta alkoholiannosta viikossa. Me saunotaan lähes joka päivä, ja pitäähän saunan jälkeen siideri saada. En ole varmaan yhdessäkään suhteessa juonut niin paljon kuin tässä nykyisessä. :p  Tiedän, kuulostaa pahalta, mutta kyseessä on tosiaan "saunatissuttelu".  Olen lihonut tämän suhteen aikana kuusi kiloa ja painan taas jo yli sata kiloa. :(   Niin että onko se sittenkään oikeasti ihme, jos vähän väsyttää, stressaa ja tuntuu pahalta?