Tiedättekö sen tunteen, kun jo aamulla tietää, että tästä päivästä ei voi mitenkään tulla hyvä? Kun tuntuu heti silmät avatessa, että koko maailma kaatuu niskaan. Mulla on tänään ollut juuri sellainen aamu.

Heti herätessäni tunsin, etten ole terve - en fyysisesti enkä psyykkisesti. Silmät eivät suostuneet millään tarkentamaan kohteeseen ja alkoi tuntua, etten näe mitään. Koko keho tuntui kamalan heikolta, sydän tykytteli kummallisesti. Suussa maistui pahalta, ja päivä kehitti päänsäryn. Ihan selkeä krapula, ja sitä se onkin: sokerikrapula. Me oltiin eilen huvipuistossa, ja mä vedin kaikkea makeaa / hiilihydraatteja täysin ilman kontrollia. Join limsaakin valehtelematta varmaan kaksi litraa. Sen lisäksi vedin jäätelöä ja metrilakua kuin ne loppuisivat maailmasta minä hetkenä hyvänsä. Kyllä kannatti.

Jos mahdollista, henkinen vointi oli vieläkin heikompi. En edes muista, milloin viimeksi olisin tuntenut itseni näin paskaksi. Olen paska äiti, kun annan alaikäisen viettää päiväkausia yksin kotona, enkä edes kysele, missä hän on ja kenen kanssa. Olen paska äiti, kun en ikinä tee ruokaa ja sitten vielä valitan, kun rahaa on aina niin vähän, ja lapset syövät epäterveellisesti. Olen paska äiti, kun en halua viettää aikaa lasteni kanssa eikä heidän elämänsä suuremmin kiinnosta minua. Katsokaa nyt tuota lausetta! Miten kukaan äiti voi sanoa noin!? Totta kai toivon heille pelkkää hyvää, mutta juuri tänään(kään) en jaksa opastaa, ohjata enkä kommentoida. Ja kutsun sitä oman elämäni elämiseksi. Just juu.

Visa tietysti kyllästyy minuun minä hetkenä hyvänsä. Ei näin paska ihminen voi olla hyvä kumppani eikä kukaan oikeasti jaksa mua. Mulle ei missään nimessä voi käydä elämässä hyvin.

(Kirjoitettu sunnuntaina 17.7.2016)

**********

Voi jestas mitä itsesäälituubaa! :D Tosin näin jälkeenpäin on tosi vaikea saada kiinni siitä täydestä paskafiiliksestä, mikä mulla sunnuntaina oli. Ihan kuin se olisi ollut joku muu kuin minä. Selittävänä tekijänä voitanee pitää sitä, että menkat alkoi maanantaina. Hormonit selittää naisilla aina kaiken - tai sit sokeri. :p 

Sunnuntain "pelasti" treffikumppani, joka ei saapunutkaan treffeille. Tiesin, että Visa oli samaan aikaan treffeillä, joten laitoin hänelle viestiä. Molempien omat treffit muuttuivatkin sitten meidän yhteisiksi treffeiksi. :) Käytiin terassilla yksillä, ja kun Visa ei ollut syönyt koko päivänä mitään, oli hän pian kivassa pienessä hiprakassa. Kysyin, millaista on ollut olla näin kauan (36h) erossa minusta, ja hän vastasi, että ihan kamalaa. Tuntui kyllä, että se tuli suoraan sydämestä. En voi kuin jakaa tunteen: vaikka elämä sujuu yksinäänkin, on meillä vaan kaksin niin paljon kivempaa.