Jollain ihmeen kaupalla selvittiin kriisistä. Puhumalla, puhumalla, puhumalla. Päättämällä luottaa toisiimme ja elämään. Antamalla rakkauden virrata ja näkyä. Mutta kyllä se aikansa otti. Tai ehkä kriisi vaan loppui, kun Merkurius alkoi taas edetä. ;)

Kävin tietysti syyskuussa omallakin näkijälläni, kuten jo aiemmin kirjoitin. Koska en ikinä nauhoita niitä käyntejä, vaikka saisin, en tietenkään enää muista tarkalleen, mitä hän sanoi. :p Sen muistan, että hän sanoi miehen puhuvan joskus vaarattomia valkoisia valheita, mutta kehotti kuitenkin tärkeissä asioissa mua luottamaan miehen sanaan ja lupauksiin, ja että saamme kyllä suhteemme korjattua. "Näen täällä hymyileviä kasvoja." Ehkä se valoi uskoa tulevaan.

Syksyn viimeinen saarivisiitti oli kaikin tavoin jäätävä kesän reissuihin verrattuna. Sää oli jo sen verran kylmä, että päälle oli illalla pakko pukea verkkareiden alle pitkät kalsarit ja villapaita. Säähän Visa vetosikin, kun ääneen mietin, ettei tällä kerralla rakastella kuten kesällä - hänen mukaansa kesällä haluttaa koko ajan jo siksikin, kun ollaan jatkuvasti lähes nakuna. Totta varmaan toinen puoli ja turhaahan menneitä on kaivella, mutta oli kyllä vaikeaa sulattaa jonkinasteinen torjutuksi tuleminen. Me viihdytään toistemme seurassa seksittäkin, mutta pitkään tuntui siltä - ei vaan saaressa vaan ihan mantereellakin - että Visa piti muhun etäisyyttä.

Loppujen lopuksi tulin siihen lopputulemaan, että kriisimme oli monen asian summa. Siinä oli ainakin väsymystä ja stressiä, muutoksen pelkoa, tosiasioiden kohtaamista, oman tilan ottamista ja ehkä jopa jollain tasolla mun oman monogamiani hautajaisia. Mä olen tässä suhteessa vapaasta tahdostani. Visa on alusta asti tehnyt selväksi kuka ja mikä hän on. Mä rakastuin häneen silti tai ehkä juuri siksi. Ne asiat, joita tämä suhde mahdollisesti tuo tullessaan, pelottaa mua enää vain hetkittäin, ja tahdon nähdä ja kokea tässä suhteessa kaiken mitä on tullakseen. Samalla tahdon kuitenkin säilyttää oman tahtoni ja toimia omista päätöksistäni käsin. Tosin myönnän, että mun on ajoittain vaikeaa erottaa, missä menee mun oman tahdon, missä toisen miellyttämisen välinen raja. Koska kaikki mitä teen, tuntuu kuitenkin hyvältä, uskon olevani oikealla tiellä. Visan kanssa on edelleen käsittämättömän hyvä olla, ja mä rakastan häntä valtavasti.

Mä huolestun helpoiten aina silloin, jos me a) ei nähdä joka päivä ja/tai b) ei rakastella joka päivä. Joskus meillä menee useampi päivä niin, ettei nähdä kuin pieni hetki kerrallaan, ja silloin mä useimmiten ehdin kuvitella vaikka mitä. Kun Visa ottaa aikaa omille menoilleen / antaa mulle aikaa mun jutuille, mä tulkitsen sen heti etäisyyden ottamiseksi. Kuvittelen sillä hetkellä Visalla olevan vaikka mitä salaisuuksia. Se on ihan pöhköä. Tiedän, että silloinkin kun ei nähdä, hän on hyvin paljon kotona, varsinkin tähän aikaan vuodesta. Todennäköisimmin hän vähän tissuttelee, katselee telkkaria, roikkuu netissä, runkkaa ja pohtii syntyjä syviä. :p Asiahan ei oikeastaan mulle edes kuulu - pääasia, että hän aina palaa ja edelleen rakastaa mua. Yhden tällaisen jakson jälkeen hän tuli meille ihmeellisen hilpeänä; kuopukseni kysyikin, onko Visa juonut. Kysyin sitä häneltä, minkä hän ihmetellen kielsi. Ei hän kyllä haissutkaan yhtään viinalle eikä kaljalle, joten uskon häntä. Hän sanoi vaan nukkuneensa huonosti, joten oli ehkä "väsymyshumalassa". Kyllähän hän sinä iltana torkahti useamman kerran sohvalle istualtaan.

Mua ei sinänsä haittaa nuo episodit, vaikka niitä ihmettelenkin, mutta syy, miksi kirjoitan tuosta, tulee tässä: viimeisimmän tuommoisen "tuumaustauon" jälkeen Visa sanoi sekä rakastavansa mua että haluavansa muuttaa mun kanssa yhteen. Apua. Mullahan meni pasmat ihan sekaisin. Hän on viimeksi sanonut rakastavansa mua joskus viime keväänä. Hän sanoo, että olen ainoa nainen ikinä, jota hän on rakastanut ja jolle hän on sanonut sanat: "Rakastan sinua." Hän ei ole voinut sanoa sitä muille, koska se olisi ollut valhetta. Uskon, että hän on tässä asiassa vilpitön.
Yhteenmuutosta taas, jos minä olenkin ottanut sen puheeksi (koska olen siitä jo pitkään haaveillut), hän on toppuutellut sanoen mm. ettei talvella muuttamisessa ole oikein mitään järkeä. Väistämättä tulee mieleen, että kun hän puhuu tuollaisia asioita "väsymyshumalassa", niin onko hän tosissaan. Kyllä hän muistaa nuo keskustelut yhä ja on edelleen samaa mieltä, joten voinen uskoa hänen tarkoittavan mitä sanoo. :) Se ei silti välttämättä tarkoita, että hän olisi ajatellut ne ihan loppuun asti - hän kun on ihan yhtä spontaani kuin minä. Toisaalta hänen ehdottamansa asumisjärjestely on melko reipas (ei kuitenkaan polyamoriaan liittyvä), joten en vielä tiedä, lähdenkö siihen mukaan, vaikka/jos se olisi mahdollista. Monta asiaa pitää selvittää ja varmistaa ennen kuin toimitaan. Lapset ovat tässä ratkaisevassa roolissa, joten mitään en kiireellä tee. Aika näyttää.

Mä oon muuten hakenut kouluun ja mun työsopparia jatkettiin vuoden loppuun. Tieto kouluun pääsystä tulee vähän ennen joulua, ja jos sinne pääsen, opinnot alkaa heti tammikuussa. Toivon, että voisin edelleen käydä töissäkin. Elämä tuntuu kivalta ja hyviä asioita tapahtuu, joten mulla ei ole mitään syytä olla olematta luottavaisin mielin. :)

Ai niin! Melkein unohtui kertoa! ;) No eikä unohtunut - järisyttävin uutinen vaan jätettiin viimeiseksi. :D Mulla on tyttöystävä! Joo-o, vaan mulla, ihan mun oma - ei mun ja Visan yhteinen. Aivan ihanan huumaava, naisellinen nainen, ja meidän seksi on pyörryttävää. Visa on ihan villinä pelkästä ajatuksestakin meistä. :D
Mitä vähemmän mä pelkään ja mitä enemmän mä toimin, sitä hyvällä tavalla hullumpaa mun elämäni on. Tällä hetkellä mä nautin elämästäni ja elämässäni enemmän kuin ikinä. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen kannattaa - se on todella palkitsevaa. Sieltä saattaa löytyä vaikka mitä aarteita ja ihmeitä - ja varsinkin järisyttävän ihania kokemuksia. ;)