Friiltä tulee tänään illalla ohjelma Avioliitto kolmen kesken. Näin sen ekaa kertaa jo joskus pari vuotta sitten, kun oltiin Visan kanssa vielä tutustumisen ensi metreillä. Muistan, miten onnelliseksi Visa tuli sitä katsoessaan. :) Ohjelmassa kerrotaan kahden kolmikon elämästä ja kolmisuhteesta. Meidän on luonnollisesti helpompaa samaistua siihen ohjelman vanhempaan kolmikkoon. Tuntuu hyvältä nähdä, miten kaikki kolme rakastavat toisiaan ja yhdessäolo on kauniin luontevaa. Naisten välillä ei näytä olevan minkäänlaista skismaa tai kilpailua, kun hekin ovat keskenään rakastuneita. Kukaan ei vaikuta olevan "kolmas pyörä", kun kaikki huomioidaan tasavertaisesti. Mun on helppo uskoa tuohon, kun kaikki näyttää siltä, että noin tuon kuuluukin mennä.

Ohjelmassa kolmikon mies kertoo, että naista, joka on suhteessa tai haluaa suhteeseen pariskunnan kummankin osapuolen kanssa, kutsutaan yksisarviseksi, koska sellaiset naiset on niin harvassa, että he ovat lähes taruolentoja. Huomattu! :)


unicorn.jpg



Hassua, että heti kun tänne "syljin" huoltani siitä, etten saa niin paljon huomiota kuin haluaisin, tilanne muuttui. Oon ennenkin huomannut, että Visa tarvitsee omaa tilaa ja sitä, että mä oon välillä hiljaa. :p Hiljaisuudesta ja omasta tilasta kumpuaa hänen rakkautensa ja rakkaudenosoituksensa. Toki asiaan varmasti vaikuttaa kevätkin, Visan (ja mun) lempivuodenaika. Hän on nyt päässyt monta kertaa viikossa käymään talolla, remppaamaan sitä ja puuhastelemaan kasvihuoneessa - ne kaikki ovat hänen henkireikiään, eikä se voi olla näkymättä hänen olemuksessaan. Olen nyt saanut hellyyttä ja paijausta roppakaupalla niin, että tiedän takuuvarmasti olevani rakastettu. Että mä rakastan tuota kauniisti päivettyvää miestä.