Aivan järkyttävä päänsärky mulla tänään. Silmiin sattuu, kun katsoo tietokoneen näyttöä, mutta haluan kirjoittaa tämän tekstin tänään.

Viime yö meni sängyssä pyöriskelyksi. Sain puolen yön jälkeen Siltä Mieheltä viestin, ja koska silloin vielä makasin sängyssä hereillä, katsoin sen. Hän lähetti mulle pitkän sepustuksen illastaan ja kuvan siitä Sofiasta! :O Niinkö akuutti asia se oli, että piti keskellä yötä lähettää? Sen jälkeen olikin sitten "helppo" saada unta... Joskus kahden jälkeen taisin nukahtaa. Nyt on tullut valvottua aivan liian paljon, kun viime viikkokin meni pitkälti valvoessa. Se tuntuu mulla kyllä olossa heti. Gradua ei taas ole tullut tehtyä moneen päivään, ei mun riitä energia sekä tekemiseen että itsesääliin. :p

Aamulla ensimmäiseksi piti tietysti aloittaa asian vatvonta kavereiden kanssa. Olin aivan jäätävän vihainen ja halusin ihan hirveästi kirjoittaa Sille Miehelle suorat sanat, mitä en ole koskaan tehnyt (paitsi ehkä kerran juovuksissa, mulla ei ole mitään muistikuvaa siitä kerrasta). Käskeä pitää tunkkinsa ja painua helvettiin. "Mä en voi enkä halua enää olla mikään "kaveri" sun kanssa."
No tietenkään en kirjoittanut, eihän kiltti ihminen voi niin tehdä. Varsinkaan, kun se ihminen on ihan koukussa. Mikä on ihan typerää, koska Se Mies viesteissään nimenomaan sanoo, että kerro jos et halua kuulla. Tarkoittaako se, etten kiellä häntä raportoimasta reissustaan sitä, että haluan sittenkin kuulla, sattui se sitten miten paljon hyvänsä? Olisiko sitten parempi, että hän valehtelisi, jättäisi kertomatta? Mä en enää tiedä mistään mitään! Enkä taas kerran tajua itseäni yhtään. Miten mä voin aina vaan jatkaa näin? Miten kauan mä aion jatkaa tätä itseni kiduttamista?

Päätin sittenkin kertoa Emmille tästä kaikesta, vaikka kyllä hävetti. Emmi sanoi muuten mielenkiintoisen havainnon Sen Miehen naisista (minut mukaan lukien). Oon sen joskus itsekin huomannut, mutten taas pitkään aikaan ajatellut sitä. Nimittäin Se Mies tuntuu "valikoivan" seurakseen sellaisia naisia (tietoisesti tai tiedostamattaan), jotka on hänestä jotenkin riippuvaisia, joko taloudellisesti tai henkisesti. Hän siis jollakin tasolla pitänee siitä, että nainen on näin ikään kuin hallittavissa.
Melanynkin kanssa juttelin, hän saa mut aina nauramaan. Hän ajattelee niin toisin kuin kukaan muu. Kummasti ystävien tuki rauhoitti oloa. Ei maksa vaivaa alkaa riehua silloin kun on suutuksissa, siinä näyttää vain oman typeryytensä, joten ihan hyvä, etten kirjoittanut mitään. Toisaalta on selvää, että jotkin rajat tai piste tälle jutulle on saatava - mä en tahdo tätä henkistä koukkua enää. Eikä se toinen voi siitä tietää, ellen itse laita rajoja. Mä olen vaan niin nössö - inhoan itsekin sitä, miten aina nielen kaiken mukisematta, ja sitten voin huonosti ja valitan oloani kavereilleni. Tää kuvio on jo niin nähty! Voi kunpa pääsisin terapiaan NYT! Tuntuu loputtomalta odottaa vielä puolitoista vuotta... :( 

Oon yrittänyt muistella vanhoja kirjoituksiani ja tsempata itseäni. Mä olen aina täynnä hyviä aikeita ja "päätöksiä", jotka sitten jonkin ajan kuluttua unohdan. Näin hienosti mä olen kirjoittanut jo monta kuukautta sitten. Ja silti jatkan samassa löysässä hirressä. Mun olo aivan varmasti paranisi, kun irroittaisin, vaikken sitten yksin ihan kuntoon tulisikaan. Tai siis koen, etten mitenkään selvitä tuota pääni sisällä olevaa sotkua yksin. Mä haluan mun oman voimani ja itsekunnioitukseni takaisin. Ja mielenrauhaa, loputonta mielenrauhaa.