Voiko sitä tuon paremmin sanoa? Havahduin taas eilen siihen, että taidan luulla olevani ikuinen. Taidan luulla myös, että kaikki läheiseni elävät ikuisesti. Se, että olen jämähtänyt elämässäni ihmeelliseen aikaansaamattomuuden tilaan, lienee osasyyllinen harhaan, että kuvittelen olevani edelleen kolmekymppinen ja vanhempieni olevan nuoria ja jaksavia. Todellisuudessa olen keski-ikäinen, ja vanhempani ovat alkaneet sairastella pelottavankin paljon ihan viimeisten parin vuoden aikana.

Olen kuljettanut ajatusta gradun tekemisestä mukanani kohta 20 vuotta. Puolet elämästäni. Yhden kolmasosan vanhempieni elämästä. Lasteni koko elämän ja kauemmin. Milloinkohan olen aikeissa oikeasti tehdä sen? Haudassa? Tai ylipäätään mitään asioita elämässäni. Olen haaveillut siitä, että osaisin miekkailla. Luulen tahtovani harrastaa jousiammuntaa. Haluaisin osata tanssia hyvin salsaa ja muita lattareita. Aina aloitan kaiken huomenna tai ensi viikolla, ja samaan aikaan elämä valuu ohitseni. En minä tästä enää nuorru, ja mielikuvissa siintää karu mahdollisuus siitä, etten elä kovin vanhaksi ja tulen olemaan erittäin raihnainen vanhus. Ei ole mitään pätevää syytä lykätä yhtään mitään tulevaisuuteen. Tiedostan asian, mutten kuitenkaan muuta mitään elämässäni. Uskomatonta.

Vuorokaudessa on 24 tuntia, arkiviikossa 120. Nukun 8 tuntia yössä. Kotitöihin ja ruoanlaittoon menee ehkä tunti päivässä. Lasten aamu- ja iltapalat vievät ehkä puolisen tuntia per päivä. Kuopus haluaa välillä viettää aikaa kanssani (ei edes päivittäin) - se vie ehkä tunnin päivässä 3-4 kertaa viikossa. Kaupassa käyntiin menee korkeintaan kolme tuntia viikossa. Jos käyn lenkillä, se vie tunnin verran pari kolme kertaa viikossa. Pyykkääminen vie kolmisen tuntia viikossa (ja koneen pyörimisen ajan olen kuitenkin vapaa). En käy töissä. Teoriassa (ja käytännössäkin), jos nyt oikein laskin, mulla on arkiviikossa keskimäärin 60 tuntia (!!!) aikaa tehdä juuri sitä, mitä haluan. Oikeasti Tärkeitä Asioita. Ja tähän vielä viikonloput päälle!
60 tuntia, joita en voi laittaa pankkiin: en koskaan saa niitä takaisin, jos/kun en käytä niitä siinä hetkessä. Tähän en voi sano muuta kuin What a waste! 

Aloitanhan minä sen Uuden Uljaan Elämän silloin tällöin. Yleensä kerran kuukaudessa. Viikko menee hienosti. Toinen vähän sinnitellen. Kolmannella viikolla uusi elämä loppuu, ja neljäs vietetään henkisessä krapulassa. Great.
Näkisitte mikä määrä mulla on lisäravinteita tai superfoodeja kaapissa. Miten paljon olen hankkinut erilaisia kotiharrastusvälineitä (mm. kuntopyörä ja crosstrainer, toimivat vaatetelineinä) tai -DVD:itä. On mehustin, on sauvasekoitin, on blenderi - 90% ajasta käyttämättöminä kaapissa. Kun en käytä niitä, kaikki niihin käytetty raha on hukkaanheitettyä. Mulla on valtavasti tietoa, muttei juuri yhtään taitoa - tai tarkemmin sanoen halua, pitkäjännitteisyyttä, kärsivällisyyttä. Niinpä elän jatkuvasti hetken nautinnon harhassa. Se tulee mulle kalliiksi ihan kaikin tavoin: tässä, nyt ja tulevaisuudessa.