Niin se vaan on, että kaikkeen tottuu. Siihenkin, että puhelin ei soi ja että s.posti ammottaa tyhjyyttään. Ei se tyhjä postilaatikko kyllä kivalta tunnu, mutta enää ei ole tarvetta tarttua puhelimeen vartin välein ja tarkastaa, onko mitään viestiä tullut. Tajuan kyllä, että tää mun vapauteni on vielä varsin haurasta. Jos Se Mies soittaisi tai viestittäisi, niin olisi erittäin helppoa mennä samaan rumbaan uudestaan mukaan. Sen vuoksi olenkin estänyt hänet puhelimestani. Mahdollinen s.posti on helpompi jättää huomiotta. Olen tosin melko varma, etten enää kuule hänestä. Uskon, että hänelle jäi sama lopullisuuden tunne, kuin mulle itselleni.

Nyt kun en enää raportoi Siitä Miehestä, niin tuntuu, ettei mulla ole mitään sanottavaa. :D  Pää on ihan tyhjä, mutta kumma kyllä sekin tuntuu hyvältä. En ole pitkään aikaan saanut niin paljon aikaiseksi kuin tällä viikolla. Kun luopuu epäoleellisesta, tulee tilaa oleelliselle. Toki ihana aurinko on myös vaikuttanut jaksamiseen. Olen siivonnut parvekkeen, vienyt talvikamoja varastoon, käynyt joka päivä lenkillä, osallistunut FB:n kyykkyhaasteeseen, syönyt terveellisesti, meditoinut ja mikä parasta - tehnyt gradua! En enää mieti sitä, saanko sen ajoissa valmiiksi. Päätin, että teen sitä joka päivä, ja se valmistuu, kun valmistuu. Mikä tilanne on silloin, sitä katsotaan sitten: jos tutkinnonuudistus on jo tullut silloin voimaan, niin sitten ei auta kuin tehdä ne täydentävät opinnot, mitä tarvitaan. Näin tätä nyt tänään ajattelen. Huomenna menen yliopiston kirjastoon hakemaan lisää kirjoja, viikonloppuna menen vertaistukiryhmään ja sunnuntaina joko balettiin tai elokuviin. On muuten kiva huomata, miten nopeasti kunto nousee, kun aloittaa pohjalta.

Voin itse asiassa paremmin kuin pitkään aikaan. Pää on ihmeen selkeä, mistä olen todella kiitollinen. Vierailla kielillä lukeminen on tuntunut helpommalta kuin pitkään aikaan. Elämässä on rytmiä, mikä tuntuu erittäin hyvältä. Tästä mennään valoa kohden!

Kuvan lähde