Luin viikolla edellistä kirjoitustani ja ajattelin, että ei saatana. Miten säälittävä mä voin olla? Aikuisten oikeasti ainoa, mitä voin muuttaa, olen minä itse: mun asenne, mun toiminta. Niinpä tein muutamia päätöksiä, joista tällä kertaa pidän myös kiinni.

Poistin profiilin, jolla vaklasin Visaa, enkä enää luo uutta stalkkausprofiilia. Muutenkin vältän hänen treffiprofiiliensa katsomista, myös sillä profiililla, jolla etsin meille naisystävää. Se, että mä stalkkasin Visaa kaksi kuukautta, :O  kertoo enemmän musta kuin hänestä. Luulin olevani jo itsevarmempi, mutta oikeasti epäilen omaa viehätysvoimaani valtavasti, ja sen myötä pelkään ihan hirveästi menettäväni Visan. Stalkkaus on kontrollointia, ja mulla tuntuu olevan kova tarve olla tilanteen herra, vaikka tilanteessa on lukuisia osia, joihin mä en voi vaikuttaa mitenkään. Eikä tällä edes ole mitään tekemistä polyamorian kanssa - näin olisi ainakin jossain määrin, vaikka Visa olisi vain mun kanssani.

Mieli rauhoittui heti, kun lakkasin kyttäämästä treffiprofiilitoimintaa. Hyviin asioihin keskittyminen on paitsi viisasta, myös erittäin hyvän tuntuista. Oon taas leijunut pilvissä pari päivää. Meidän suhteessa on niin paljon niin hyvää, mm. mahtava keskusteluyhteys - järjen vievästä seksistä puhumattakaan. ;) Oon kauhean malttamaton ja haluaisin "kaiken" heti, mutta tajusin tällä viikolla myös sen, että tälle suhteelle pitää antaa aikaa kehittyä ihan niin kuin se alkoikin: omalla painollaan. Ei mun tarvii olla tilanteen herra, tilanteen voi antaa kehittyä ja mennä ihan niin kuin se on mennäkseen. Heti kun vähän hellitin ja lakkasin pelkäämästä ja puhumasta niin paljon, Visa alkoi puhua. Hän kertoi mulle itsestään enemmän kuin varmaan ikinä. Juuri niitä asioita, mitä olin itsekseni miettinyt ja ihmetellyt. Tuntui hyvältä, sillä tämähän tarkoittaa sitä, että hän luottaa minuun. Luottamus on kahden kauppa, ja tässä kaupassa mä tahdon olla mukana. <3 Mä tiedän, että hän oikeasti tykkää minusta, ja mä tykkään hänestä, ja tällä hetkellä tämä riittää vallan mainiosti. Ei mun tarvitse rakentaa skenaarioita viikoiksi saati vuosiksi eteenpäin.

Koska mun mieli toimii, niin kuin on tottunut toimimaan, mulle on todella vaikeaa olla rakentamatta niitä skenaarioita. Tähän liittyy toinen päätökseni, joka kyllä myös huolettaa mua, koska en halua kovettua enää. Tiedän, että rakastan, mutta siitä huolimatta päätin ainakin toistaiseksi suhtautua meidän suhteeseen vähän kuin se olisi pelkkä seksisuhde. Rakkaus ei voi olla vaatimuslista. Mun on päästettävä irti omista odotuksistani ja vaatimuksistani, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suostun mihin vaan tai luovun niistä tyystin. Tämä ei tarkoita sitäkään, että ryhtyisin pessimistiksi pettymyksiä väistelläkseni, vaan ihan vaan sitä, että otan vähän löysemmin rantein. En suunnittele kaikkea niin kovin valmiiksi. Annan Visallekin tilaa tehdä aloitteita mun suuntaan.

Mistä tulikin mieleeni. Se Mies moitti mua usein "suhteen vapaamatkustajaksi". En silloin oikein koskaan saanut tuosta ajatuksesta kiinni, mutta nyt musta on alkanut tuntua, että ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Inhoan yli kaiken tuota vapaamatkustaja-sanaa tässä yhteydessä, joten en todellakaan ala väittää Visaa sellaiseksi. Voin kuitenkin määritellä sen vapaamatkustajan: hän on suhteessa se, joka ottaa kaiken vastaan valmiina, ei juurikaan suunnittele tai ehdottele mitään, vähän semmoinen "jees-mies", jolle kaikki käy. Visa ehdottaa aika harvoin, että mennäänkö sinne, tänne tai tuonne; se olen usein minä. Mä ehdotan seuraavaa tapaamista, mä tekstaan, että tuutko bussipysäkille antamaan pusun, mä kutsun itse itseni hänen mökilleen... Eihän tässä ole mitään ongelmaa niin kauan, kun molemmat on tyytyväisiä. Samalla mua kyllä huolettaa, että jos mä en tee tuota kaikkea, niin loppuuko tää. Oon monta kertaa päättänyt, että odotan, montako päivää menee, ennen kuin kuulen Visasta, ja hän alkaa ehdottaa jotakin, mutta tähän mennessä mun pokka ei ole pitänyt: oon aina ottanut häneen yhteyttä, koska haluan myös olla aito. Tosin pakko on myöntää, että usein, kun ajattelen, että Visasta ei ole kuulunut, hän tekstaa mulle juuri sillä sekunnilla. :) Mä en tiedä, onko tällä niin väliä - mun mielestä nainenkin saa olla aktiivinen, mutta tottakai olisi kivaa tuntea olevansa tavoiteltu. Alussahan Visa olikin aktiivisempi, kunnes mä otin ohjat käsiini. :p

Jotain hyvin järkyttävää tapahtui tällä viikolla: meidän ensimmäiset 20h yhdessä niin, että me ei rakasteltu, vaikkei mulla ole menkkoja. :D Oikeesti, mä olen ihan mahdoton!!! Jos me rakastellaan paljon, niin alan pelätä, että meillä on pelkkä seksisuhde, ja kun me ei rakastella, alan pelätä, ettei Visa ole enää kiinnostunut minusta. Oon kyllä tosi helppo ja selkee kumppani. :D