Näen Visan tänään ensimmäistä kertaa uuden vuoden vastaanottomme jälkeen. On niin paljon puhuttavaa... En edes tiedä, mitä toivoa tai odottaa. En ole lähtemässä tästä suhteesta kantapäät paukkuen, mutta on ihan mahdollista, että hän tekee sen. Tai ehkä saamme riidan aikaan emmekä osaa enää sopia. Hän on kyllä hyvin rauhallinen ja keskusteleva mies, mutta tämä on meidän ihan ensimmäinen kriisimme, ja mua jännittää. Jännittää myös ihan pelkästään hänen näkemisensä - miltäköhän musta tuntuu? Tuleekohan ne ihanat tunteet "päälle" yhtä vahvasti kuin aina tähänkin asti hänet nähdessäni?
Kirjoitin eilen, että musta tuntuu, ettei Visa ikinä edes ikävöi mua. Jos totta puhutaan ja tarkkaan ajatellaan, niin itse asiassa minäkään en ikävöi häntä erossa ollessamme - en oikeastaan edes ajattele häntä silloin. En tiedä, pitäisikö tästä vetää jotain johtopäätöksiä, tai tarkoittaako tämä jotain, ja jos tarkoittaa, niin mitä. Tähän saakka tämä on tehnyt suhteesta jotenkin huoletonta, joten en ehkä nytkään lähde sitä suurentelemaan.

Polyamoria ei ole "vika" - ei ole Visan vika, että hän haluaa kaksi naista. Olen ollut tietoinen asiasta lähes koko suhteemme ajan. Hän ei ole tehnyt minulle mitään pahaa eikä ole kohdellut minua huonosti. En koe, että minun edes tarvitsisi mitenkään "puolustella" häntä, vaan nämä tosiasiat mun tulee muistaa, jos suhteeseen jään.
Tarkennan vielä, että Visa haluaa tulevaisuudessa nämä kaksi rakastamaansa naista saman katon alle kanssaan. Jos hän voisi, hän haluaisi mennä heidän molempien kanssa naimisiin. Omien sanojensa mukaan hän ei ole mikään kukasta kukkaan lentäjä, vaan arvostaa uskollisuutta - näille kahdelle (tosin hänellä on myös "sydänystävä", jonka kanssa hän harrastaa seksiä :p - se on ihan toinen tarina se, enkä sitäkään kyllä suoraan sanoen ymmärrä, vaikka sen syyt voin ehkä joten kuten käsittää.) Uskon, että oikeiden ihmisten kanssa tuollainen voi toimia - mutta olenko minä se oikea?

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin muistaa, että minä (ja mun lapset) ollaan mun elämän tärkeimpiä ihmisiä. En ole muuttamassa yhtään minnekään niin kauan, kun lapset asuvat mun kanssani. Mulle käy helposti niin, että kun uusi suhde alkaa, unohdan oman elämäni. Haluan viettää rakkaan kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista, ja alan tehdä kompromisseja oman elämäni suhteen. "Ei sen niin väliä jos jätän tänään jätän tämän jutun väliin." Ei, ei näin. Tästä eteenpäin - suhteessa tai sinkkuna - muistan pitää oman elämäni prioriteettina. Se ei tarkoita, etten arvostaisi suhdettamme tai yhteistä aikaamme, vaan se on juuri sitä "irrallisuutta", mitä Visakin tuntuu kaipaavan. Oman elämänsä elämistä.