Viime kirjoituksesta on pitkä aika, olin lähes unohtaaa koko blogin olemassaolon. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut; elämäni on yhä edelleen samaa paikallaan junnaamista. Helmikuu on kohta puolivälissä, tiimalasin hiekka valuu tyhjiin, eikä gradu ole edennyt lainkaan.

Kaikki nämä vuodet, lähes 20, olen kantanut mukanani ajatusta gradusta. "Jonakin päivänä vielä teen sen." "Jonakin päivänä olen maisteri." Nyt olen yhtäkkiä, ensimmäistä kertaa kaikkina näinä vuosina, alkanut ajatella, että mun ei ihan oikeasti ole pakko tehdä sitä. Olen ihan yhtä arvokas työttömänä Hukina tai työttömänä FM:na. Järjellä ymmärrän, että on typerää heittää hukkaan kaikki syventävät opinnot, mutta kun mua EI VOISI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA! Mä en ole niitä ihmisiä, jotka voi pakottaa itsensä tekemään jotakin, mitä ei halua tai mikä ei kertakaikkiaan kiinnosta. Varsinkaan kun siitä ei makseta. :p
En silti mitään päätöstä varsinaisesti ole vielä tehnyt, mutta kyllähän tämä haahuilu ja jahkailu tekee tehtävänsä - en enää kohta edes ehtisi sitä tekemään, vaikka yrittäisin kellon ympäri. En vaan enää haluaisi ajatella koko hemmetin gradua yhtään, haluaisin jotain ihan muuta. En tosin tiedä mitä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ei tammikuu sentään ihan hukkaan mennyt. Jollain ihmeen kaupalla olen onnistunut pudottamaan painoa viisi kiloa, mikä on mulle todella paljon! Mun normaali painonpudotusvauhti on jo pitkään ollut 2kg/kk, ja siihenkin olisin ollut tyytyväinen. No, nyt paineet helmikuulle ei ole ihan niin kovat. ;) On aika hyvä fiilis siitä, että olen tullut BMI-taulukossa alaspäin sairaalloisesta lihavuudesta merkittävään lihavuuteen. Vielä kymmenisen kiloa, niin olen taulukon mukaan enää lievästi lihava. Ei hullumpaa.
Jotain muutakin mun kehossa kyllä tapahtuu. En tiedä, johtuuko tästä laihduttamisesta, vai olenko astumassa perimenopaussi-ikään, mutta kuukautiset on totaalisen sekaisin. Mua ei kyllä yhtään haittaisi, vaikka ne jo loppuisivatkin, mutta harmaita hiuksia tai kuumia aaltoja en tosiaankan tahdo vielä! Pitänee ehkä poiketa gynekologilla selvittämässä, mistä tässä oikein on kyse.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

En muista kerroinko jo, että horoskoopin mukaan tää vuosi on mulla loppuunsaattamisen ja uudelleenarvioimisen aikaa. (Ei sillä, että varsinaisesti uskoisin horoskooppeihin.) Keskeneräiset jutut pitää tehdä loppuun (blaah) ja jo loppuunpalaneista jutuista pitää päästää irti - tämä jälkimmäinen koskee nimenomaan ja ennen kaikkea ihmissuhteita. No tajuanhan minä heti, kehen tuo viittaa, ja tajuan myös, miten oikeassa se onkaan. On aika päästää irti tarpeettomaksi käyneistä ihmissuhteista, jotka eivät enää tuota mitään iloa. Tajuan sen järjellä, ihan oikeasti tajuan! Mutta en tajua itseäni, koska yhä pidän siitä kynsin ja hampain kiinni, vaikka se ei todellakaan tunnu hyvältä. Uudestaan ja uudestaan yritän, hakkaan päätäni samaan seinään, enkä saa haluamaani huomiota. Miten kauan samaa virhettä pitää toistaa, ennen kuin siitä oppii jotain? Aika pirun paksu kallo pitää ihmsellä olla!
Ja taas tänään, jälleen kerran, päätin, etten enää ikinä ole yhteydessä Siihen Mieheen. Pitkäköön tunkkinsa.