Meille on kesän aikana tapahtunut vaikka mitä. Kesä kiisi ohi, enkä meinaa tajuta, että yhtäkkiä mennäänkin jo syyskuussa. Oli ihanaa, kun voitiin olla kesällä niin paljon yhdessä, vaikka ollaan me nyt koulujen alettuakin oltu yhdessä paljon enemmän kuin pelkäsin.

Kesäkuisen saarireissun jälkeen ollaan oltu saaressa vielä kahdesti. Ekan reissun alussa mua odotti saaressa vanha kärttyinen mies, jota en tunnistanut omaksi rakkaakseni. Ymmärsin pian, että valvominen ja alkoholi ovat Visallekin huono yhdistelmä - hänhän oli ollut saaressa jo useamman päivän kavereidensa kanssa siinä vaiheessa, kun minä sinne menin. Kun kaverit häipyivät ja jäimme kahden, oli saarilomamme jälleen samanlainen kuin aina ennen - pelkkää lemmiskelyä... Että mä kaipaan sellaisia päiviä juuri nyt!
Tokan reissun teimmekin niin, että kuopukseni oli mukana. Kivaa meillä oli silloinkin, mutta kovin erilaista kuin kahden. Saimme seurata mahtavaa myrskyä ja komeaa ilotulitusta enkä vaihtaisi hetkeäkän pois.

Heinäkuussa mun vanhemmat olivat ekaa kertaa "meillä" kylässä, siis Visan kesäasunnolla, ja vietimme mukavan päivän. Elokuussa Visa kunnostautui yhden mun läheiseni häissä - en ole ikinä nähnyt häntä niin juovuksissa kuin silloin. En varsinaisesti hävennyt häntä, mutta on myönnettävä, etten erityisen ylpeäkään ollut. Toisaalta ihmetytti, että mun sukulaiset, jotka eivät todellakaan ole kuivakurkkuja hekään, olivat käsittämättömän selvin päin kyseisissä juhlissa. :D  Juhlien päätteeksi jäätiin yöksi mun vanhempieni luo; se oli ensimmäinen kerta, kun Visa oli mun lapsuudenkotonani. Olen kuulemma ihan kotimaisemani näköinen. :)

Kesän aikana tapasin myös Visan kavereita. Olen tainnut ennenkin kertoa, että suurin osa heistä on naisia. Ihan mukavia ihmisiä, eikä mulla ole heitä vastaan mitään - ymmärrän, miksi Visa on heidän kanssaan ystävystynyt. Tottakai Visalla saa olla ystäviä ja hän saa vapaasti viettää aikaa heidän kanssaan, mutta väistämättä mulla välillä käy mielessä, että onko hänellä yhtään ystävää, jota hän ei myös olisi pannut. (Itse asiassa aion kysyä tätä.*) Vaikka mennyt onkin mennyttä, niin kyllä mua ärsyttää ajatus siitä, että Visan on ollut "pakko" naida aivan kaikkia.

Ihan niin kuin osasin odottaakin, kesän päättyminen on muuttanut elämäämme: olemme vähemmän yhdessä kuin kesällä, ja Visa on enemmän netissä ja käyttää enemmän aikaa etsintään ja treffailuun kuin kesällä. Kyllä mua harmittaa, en edes yritä väittää muuta. Me nähdään tätä nykyäkin yllättävän usein - edelleenkin lähes päivittäin - mutta meidän tapaamisemme ovat paljon lyhyempiä kuin kesällä. Emme millään voi emmekä kykene uppoutumaan rakasteluun vuorokaudeksi tai olla koko ajan toistemme kanssa öitä. Lapset on vaan pakko huomioida tässä kohdin, eikä se voi olla vaikuttamatta olemisiimme. Mua harmittaa, ettei Visa enää unissaan höpötä mun korvaani eikä enää vahingossakaan käytä r-verbiä tai vaimo-sanaa minusta. Mä haluaisin asua yhdessä, ja ajoittain hermostun, kun Visasta se ei vielä ole ajankohtaista. Minusta erilliset kodit on käsijarruttelua ja ajan varaamista sille, että hän voi roikkua netissä. :p (Tiedän olevani epäreilu näin sanoessani.)

Visa on nyt  elokuusta lähtien käynyt treffeillä kerran, pari viikossa. Yhden naisen tapasimme yhdessä jo heti alusta alkaen (siis kumpikaan meistä ei tavannut häntä ensin yksin). Musta tuntuu välillä, että Visa on tällä hetkellä mun kanssa ollessaankin vähemmän läsnä kuin kesällä. Huomaan, että hänen ajatuksensa harhautuu treffipalstalle ja toisten naisten kanssa käytyihin keskusteluihin. Vaikka olen tyytyväinen siitä, että Visa puhuu mulle avoimesti, saa tää naisjuttu mut silloin tällöin surulliseksikin. Tunnen olevani hidaste, sillä eihän hän voi olla netissä silloin kun on mun kanssani ja samalla kalvaa ajatus siitä, että sen toisen etsintä on hänelle niin tärkeää. Tiedän olevani prioriteetti, koska hän antaa niin paljon aikaansa mulle (ja mun lapsilleni), mutta vaikka hän miten selittää, mun on ajoittain vaikea sulattaa sitä, että tämä asia on näin tärkeä osa hänen persoonaansa ja elämäänsä.
Huomasin sen konkreettisesti, kun tavattiin yhdessä toista naista. Yövyimme tämän naisen luona, ja Visalle jo tietoisuus siitä, että saman katon alla, ihan raollaan olevan oven takana on toinen nainen - joka ei edes ollut hänelle mieluisa - tuntui olevan hyvin kiihottavaa. Mun pitäisi varmaan olla tyytyväinen, niin mahtava stondis hänellä oli, ja mä sain sen ihan kokonaan itselleni. Toki olinkin tyytyväinen :D mutta samalla mua ärsytti se, että Visa puoliääneen höpötti, miten vain parhaat naiset saa munaa. Siis mitä hittoa. :O  Hän sanoi, ettei halunnut ko. naista, mutta kun tämä nainen ei halunnut meitä, niin sitten piti alkaa ääneen röyhkeäksi. Oon muutaman muunkin kerran tänänä kesänä huomannut tämmöisen ihmeellisen "väärän" kriittisyyden Visassa, enkä todellakaan pidä siitä. Hän saattaa esim. kohtuuttomasti mäkättää siitä, jos joku juuri ennen treffejä laittaa treffipalstalla viestin, ettei nyt pääsekään - näin siitä huolimatta, että hän itsekään ei olisi päässyt treffeille, mutta ei olisi edes kyennyt siitä ilmoittamaan (koska hänellä ei ollut ko. naisen puhelinnumeroa eikä hän itse missään lähelläkään nettiyhteyttä). Samoin hän välillä kritisoi ankarasti naisia, jotka häipyvät siinä vaiheessa, kun kuulevat Visan olevan polyamorinen, vaikkei se käy mitenkään ilmi hänen treffiprofiilistaan. Ymmärrän, että kukaan ei vastaa, jos tämä ominaisuus on profiilissa liian näkyvästi esillä, mutta ymmärrän ihan yhtä lailla senkin, miksi nainen häipyy, kun todellisuus paljastuu.

Tämän kesän ja viime viikkojen tärkein "oppiläksy" on ehkä kaiken kaikkiaan ollut se, että me kumpikin ollaan ihan vaan ihmisiä. Tykätään toisistamme ja ollaan ihmeellisen ihania ihmisolentoja toinen toisillemme, mutta silti niin kovin inhimillisiä ihmisiä kaikkine epätäydellisyyksinemme. Visa jossain vaiheessa ihmetteli, että olisin yhtenä aamuna suudellut häntä vähemmän kuin tavallisesti. Muistelin samaista aamua ja koin, ettei hän siinä tapaamisessamme huomannut mua samalla tavalla kuin aiemmin. Tuntui hassulta - ja samalla lohdulliselta - huomata, että Visa tarkkailee mua ihan yhtä paljon kuin minä häntä. Pian yhdessä hymyssä suin todettiin, että se aamu oli vaan yksinkertaisesti liian kiireinen, ja kumpikin tulkitsimme toisiamme omista odotuksistamme käsin. On ymmärrettävää, ettei kumppaniltaan odota "epätäydellisyyksiä", mutta on inhimillistä, että niitä meissä jokaisessa on. Niiden kanssa oppii elämään, kun onneksi voimme jutella avoimesti ja suoraan ihan mistä tahansa.

 

 

(*Kysyinkin, ja hämmästyksekseni vastaus ei ollut, mitä oletin. Hänellä on yksi naispuolinen kaveri, jota hän ei ole pannut, mutta se ei ollut se, ketä luulin.)